Tänne taas osaa.. :---) Viimeisiä vedellään tässä liiankin perusnormaalin ja tavallisen perhe-elämän parissa, mutta kyllä niitä juoniakin on suunniteltu ;--D Miten odotankaan, että pääsen tekemään niitä! No mutta, lukekaahan -->

Cloe Lighting:

"Kyllä kyllä, rouva Wylde, pidämme huolta ettei se enää toistu.." isä hoki luuriin kolmannen kerran tällä viikolla. Ja Claudian syytä kaikki. Hän toki intti äidille juttujen olevan yhteisiä ideoita, mutta Claudia se on kaikesta aina päättänyt, vetänyt vain minut mukaan. Koulukiusaamiseen nimittäin. Eikä mikään rajoittunut vain kouluun, sillä yksi hänen vihansa kohteena oleva lapsi asui kanssamme. Angelica-parka, jota Claudia ei kuitenkaan voinut sietää, vaikka tämän syntymäpäivänä pientä tutustumista yrittikin tehdä. Kun oikein ajattelee, loppujen lopuksi meistä kahdesta se olen minä, jolla on ystävällisempi luonne eikä pokkaa julmuuksiin kuten Claudialla.

"Ei kai taas...?" äiti huokaisi turhautuneena illallisen äärestä, kun Jimmy oli vastannut soivaan puhelimeen. "Ikävä kyllä.." isä irvisti ärsyyntyneenä ja pettyneenä vastaukseksi, "kuule, minulta loppuvat jo ideat millä Claudian saisi kuriin. Ilkeää sanoa, mutta hänestä on tullut kolmen ensimmäisen luokan myötä oikea raivohullu. Kuvittele itse, tönäistä nyt se Wyldejen puolirampa poika pää edellä alas liukumäkeä!" Hanna laski kätensä isän käsivarrelle ja yritti hymyillä. "Ehkä se loppuu, kun alkaa muutaman viikon päästä kesäloma" hän kuiskasi yrittäen luoda valoa tilanteeseen.

Yhdestä asiasta ei tiennyt kukaan muu, ei opettajat tai rehtori, ei äiti tai isä, kuin minä ja pari satunnaista Claudian porukan tyttöä. Kamalimpien tekojen uhriksi joutui aina Lica, jota Claudia härnäsi ja nöyryytti vain meidän nähden. Se tuntui hirveältä, varsinkin kun asui Angelican kanssa samassa talossa ja kuuli tämän nyyhkytykset joka ikinen ilta kylpyhuoneesta. Ja varsinkin, kun tämä oli oma pikkusisko. Pelkäsin joka päivä hänen saavan tarpeekseen ja tekevän itsemurhan tai jotain vastaavaa, mutta hän oli aina hiljaa, purki itkuaan vain ennen nukkumaanmenoaikaa peittäen senkin kylpyveden lorinaan. Hän oli aina hiljaa, ja niin olin minäkin. Syytä en tiedä, ehkä pelkään joutuvani itse kiusaamisen uhriksi. Raukkamaista, vaikka itsestäni puhunkin.

Joskus koetin edes mennä juttelemaan hänelle. Meitä kaikkia neljännen sukupolven lapsia kiinnosti tavalla tai toisella taide, joten ajattelin sen olevan kiva jutunaihe. "Hei, muistatko sen veistospään siellä museossa, sen joka on tehty vuosikausia sitten?" kysyin varovasti yrittäen muodostaa käsilläni sen muotoa ilmaan. "Juu..mitä siitä?" Lica kuiskasi hieman arasti, peläten taas Claudian hyppäävän seinän takaa ja alkavan vinoilemaan jostain. "Mennäänkö katsomaan sitä huomenna?" ehdotin ja näin Angelican kauhistuneen ilmeen, "ihan kaksistaan siis? Tarviin siitä kuvia ja tietoja äikänaineeseen, ja haluan jonkun kivan tytön mukaani. Lähtisitkö, kun olet sentään sisko?" Angelica pysyi hiljaa ja katsoi minuun merensinisillä silmillään. "Jos sä oikeesti tahot just mut.." tyttö vastasi epäröiden ja hipsi nopeasti huoneeseensa.

Että se oli vaikeaa saada edes puhekontakti häneen. Tuntui pahalta ajatella, että Lica piti minuakin hirviönä, joka ei muuta osannut kuin töniä ja nimitellä. Sitähän Claudia hänelle aina teki. Tästä lähtien olisin enemmän Angelican puolella, sillä Claudia oli pitänyt minua taustatyttönään ihan tarpeeksi. Tarvitsin myös raikasta ilmaa, joten kävelin ulos katse maassa. Samassa nolasin itseni, kun osuin vahingossa jostain kotiin tulevaan Claudiaan ja kruunasin tilanteen astumalla hapannaaman pinkeiksi värjätyille varpaankynsille. "Mikä ongelma?" hän sihahti ja jatkoi kulkuaan sisälle tönäisemällä "vahingossa" olkapäällään minua käsivarteen kostoksi. En edes vaivautunut huikkaamaan anteeksipyyntöä, kun jäin miettimään jotain. Millä tavalla se äsken puhui jopa minulle? Nyt olisi ainakin varmaa, kumpi sisko olisi parempaa seuraa. 

***

Äiti oli ottanut tavakseen harjoitella joka arki-ilta balettia pysyäkseen edes jonkinlaisessa kunnossa. Hän alkoi olla pikkuhiljaa ihan hyväkin, vain harsomainen tutuhame puuttui, että hän näyttäisi aidolta tanssijalta. Niin nuorekas letit päässä ja iloisen näköinen muistellessaan erilaisia taivutuksia ja sivuille astumista, vaikka muulloin kirjaimellisesti repi hiuksiaan ja hakkasi päätään seinään, kenenkäs muun kuin Claudian takia.

Etsin Jimmyn ulkoa ja johdatin kädestä vetäen läksyvihkoni ääreen. "Voisitko auttaa, minä en ymmärrä sanaakaan tästä uskonnon kappaleesta?" pyysin apua ja tapitin isää koiranpennun katseella, vaikka tiesin hyvin luvanneeni eilen yrittää seuraavana päivänä kauemmin itse miettiä koulujuttuja. Jimmy huokaisi ja oli vähällä lähteä pois sanomatta sanaakaan, mutta jäikin seisomaan taakseni huomatessaan surkean olemukseni. "Etkö tosiaan tajua itse näitä? Etkö enää lainkaan kuuntele, mitä tunneilla opetetaan?" hän tiedusteli ja nojautui tuolini selkänojaan, "yhdellä ehdolla voin auttaa - vielä ainoastaan uskonnon kanssa. Jos yrittäisit sinäkin puhua Claudialle järkeä, kun mikään keino ei näytä tehoavan. Jos sama meno jatkuu, kuka tietää joutuuko hän teininä suljettuun laitokseen.."

"KAUHEAA, mitä sinä puhut!!!" henkäisin suu auki ja tiputin vahingossa lyijytäytekynäni lattialle, "ja kiristätkö sinä nyt minua, isä?" "En tietenkään, kultaseni, vaan yritin saada jotain..." puolustuslause jäi kesken oven lennähtäessä auki kun Hanna astui sisälle raahaten Claudiaa käsivarresta mukanaan. Usein niin lempeä ja alistuvainen äiti suorastaan tuuppasi mököttävän tytön omalle tuolilleen ja käski ottaa toissaviikkoiset matikantehtävänsä esiin. "Ja nyt sinä kerrankin kuuntelet, kun minä opetan sinua! En tahdo enää kertaakaan nähdä kirjallisia varoituksia uhkaavista nelosista ja vitosista!" hän saarnasi selkä suorana kuin mikäkin vahtimestaritäti. Ensin Jimmy näytti sormillaan minulle rukoilumerkkiä äskeistä pyyntöään koskien, iski sitten hauskemmin silmää ja alkoi neuvoa muina miehinä uskonnon kanssa.

Hikisen ja kireän tunnelman omaavan opiskeluhetken jälkeen jokainen meistä suuntasi taas omiin puuhiinsa. Nappasin vaivihkaa lastenromaanin kirjahyllystä ja istahdin Jasmine-mummin viereen lukemaan, kun tämä oli pänttäämässä rusinapullan ohjeita. "Onko sinusta sellainen väärin, jos vain kuuntelee kun toiselle tehdään, eikä tee itse mitään auttaakseen? Tai siis, onko rikos, jos ei ole uskaltanut puuttua väkivalt..ei kun siis väkevään käytökseen, mitä toinen on tehnyt toiselle ja on sellaisena...välikätenä, tiedätkös?" sopersin Jasminelle, koska koin vanhusnaisen olevan ainoa edes jonkin verran hyvällä tuulella oleva perheenjäsen lähelläni. "Mitä ihmettä sinä lapsi selität?" Jas kysyi vähän kummissaan ja löi kirjan kannet kiinni, "eipäs kun älä jääkään kertomaan. Puhelinkin soi ja minun on otettava pian pullat uunista.."

Huokaisin ja käänsin kirjan sivua viiltäen samalla peukalooni inhottavan paperihaavan. "Unohda.." mutisin ja uppouduin jälleen kuolemantylsään tekstiin. Angelica oli keittiössä ihastelemassa uunin läpi kajastavia hienoja pullia, mutta kyllästyi pian ja lähti kulkemaan olohuoneeseen päin miettien tekemistä. Tasan samalla sekunnilla Claudia pomppasi sohvan selkänojan ylitse viereeni istumaan ja avasi television. Lica päätti vaihtaa määränpäätään, koska ei kehdannut tulla seuraamme tai olla edes samassa huoneessa. Hän tunsi olonsa hyvin yksinäiseksi. "Kaikki on typerän nimeni syytä.." Angelica pohti katsellen minua ja Claudiaa vierekkäin, "jos se olisi tavallisempi, ei elämä olisi ehkä lainkaan tämänlaista."

***

Jasminella oli nykyään kaikki ihanan täydellisesti, aivan kuten Charlotalla aikoinaan. Päivät sai kuluttaa herkkujen leipomisessa ja sanaristikoiden ratkaisemisessa, ei tarvinnut mennä töihin eikä varsinkaan kouluun... Ei ollut juuri minkäänlaisia ongelmia. Claudia oli nimittäin taas vaihteeksi joutunut niihin ja tottakai vetänyt minutkin mukaan...

...ja rangaistukseksi hänelle lankesi tulvivan vessan luuttuaminen. Claudia kiroili ja manasi naama punaisena kiukusta kohtaloaan, kunnes...

...äiti heitti minutkin ovesta sisään kuunneltuaan riittävästi selittelyitäni, sillä "eihän Claudia nyt valehtelisi, vaikka muuten kauhukakara olikin" ja muuta ärsyttävää lässytystä. Astelin tyynen rauhallisena kaksoissiskoni taakse aikeissa sanoa pari valittua sanaa. "Tää oli muuten satavarmasti viimeinen pisara!" keuhkosin hänen niskaansa, "en aio enää menettää yhtään tietokonevuoroa huijaustesi takia!" Claudiaa melkeinpä nauratti vaahtoamiseni, ja niin inhottavan raivostuttavasti tämä naurahti sylkäisten naamaani. "Tai mitä, pylleröinen?" hän uteli halveksiva ilme kasvoillaan.

Säikähdin vähän, ja päätin perua puheeni vaikka saisinkin hetkeksi nössön maineen. Olinhan minä kuullut tätieni yliopistotappelusta ja kauan sitten kadonneen isoisäni vaimonhakkaamisesta, enkä todellakaan uskaltaisi olla kahdestaan lukkojen takana sellaisen kanssa, joka tuntui perineen näitä suvun vanhoja piirteitä. Nappasin vessaharjan käteeni ja aloin jynssätä vihaisesti pönttöä. Väkivalta oli tarkemmin ajateltuna ihan tosiaan kamala periytyvä kirous Mattista alkaen, ja minua alkoi puistattaa. Jonain päivänä karkaisisin Angelican kanssa...kunhan tulisin vanhemmaksi!

Angelicalla sen sijaan oli joka viikko entistä kauheampi olo, edes lähestyvä kesäloma ei piristänyt häntä, sillä ensimmäinen luokka koulussa oli pilattu täydellisesti. Kun muu perhe oli jo syönyt, Lica saattoi tulla hiljaa pöytään latkimaan oman annoksensa jäähtynyttä italianpataa. Hän ei ymmärtänyt, miksi oli niin kovasti epäsuosiossa. Mitä niin pahaa oli voinut tehdä, että toinen vihasi sydämensä pohjasta? Syötyään hän keräsi kaikki astiat tiskikoneeseen ja ajatteli käydä vähän pitkäkseen sohvalle.

Olohuoneessa kuului vain seinäkellojen tikitys, mutta Angelica ei ahdistuneena saanut unta, vaikka oli todella väsynyt. "Mummi!!! Sinä häiritset, mene muualle tanssailemaan..!" hän ärähti potkaisten jaloillaan käsinojaa. Jasmine lopetti ballerinatuokionsa saman tien vähän kummaksuen, miksi juuri hän oli joutunut syntipukiksi.

Angelica ei ollut ainoa, joka tuli syömään vähän myöhemmin ja yksinään. Isältä oli jäänyt ateria välistä, ja hän kaivoi jääkaapin perältä jotain vanhaa säilöttyä ruokaa, jonka lämmitti kätevän nopeasti ja istahti syömään. Koko perhe oli stressaantunut juuri Claudian vuoksi, näkihän sen vanhempien käytöksestä, kun ruokailutkaan eivät sujuneet yhdessä.

Inhosin kovasti koko perheemme tämänhetkistä tilannetta, inhosin Claudiaa ja hänen loputonta mahtailuaan, inhosin itseäni koska olin syntynyt juuri Lightingeille ja toisiaan karttavien siskojeni välikädeksi! Ajattelin kerrankin tehdä jotain mikä tuntui oikealta, sillä en halunnut, että tästä sukupolvesta tulisi samanlainen riitelyporukka kuin mitä kävi Scalle ja Kellylle. Houkuttelin jollain keinolla Claudian arestin jälkeen syömään suklaata ja aloin jutella kaikenlaista. Claudia käänsi jutteluni aikana mielenosoituksellisesti päätään muualle, mutta tuntui kuitenkin hiljentyneen miettimään. "Ja arvaa mikä on kaiken perusta?" kokeilin painaa Jimmyn pyyntöä noudattaen järkeä hänen päähänsä, "se, että kohtelee muita hyvin. Ei voi saada aitoja ystäviä tai juurikaan mitään, jos vain kiusaa muita joka päivä!"

***
 
Vai olisiko pitänyt pitää oma suuni kiinni? Tunsin itseni niin pikkuvanhaksi ja tyhmäksi, kun pamautin muka niin hienon elämänohjeen ihan tuosta vain. Tai oikeastaan jokin oli muuttunut sen jälkeen. Koko talon ilmapiiri oli iloisempi, ja sekä Angelica että Claudia tuntuivat kummatkin paljon rennommilta. Iloisuus oli tarttunut kaikkiin, jopa vähän muun perheen arjesta erakoituneeseen Jasmineen, joka innolla teki meille hampurilaisia pitkän tauon jälkeen!

"Kuule, Cloe.." Claudia aloitti aivan kouluvuotemme viimeisenä koulupäivänä ja veti minut syrjempään, "mä oon vähän miettinyt mitä sanoit sillon yks ilta... Mä oon tosi pahoillani et syytin aina sua. Se oli vaan niin kivaa, kun joku toinenkin sai rangaistusta, ja itse sai suurin piirtein hihittää yksinään. Annatko anteeks, jos mäkin lupaan, että koetan olla tästedes parempi sim?" Kaikki itsevarmuus ja ilkikurisuus oli vaihtunut epäluuloon ja katumukseen. "Saat anteeks, vaikkei mulla olis tavallaan mitään anteeksannettavaa..." kuiskasin lämpimästi hymyillen ja viittoilin talon toisella puolella sijaitsevaan huoneeseen.

Angelica istui työpöytänsä ääressä ja selasi veikeäkantista läksyvihkoaan. Claudia tajusi vihjaukseni ja syöksyi pikkusiskon luo, jotta voisi selittää tekojaan. Jäin kuuntelemaan salaa oven taakse, ettei kaikki päätyisi taas uuteen kinaan, mutta kaksikko näytti ymmärtävän ensimmäistä kertaa toisiaan. Kuinka iloiseksi se minut tekikään, kuinka iso taakka harteiltani putosi, kun Angelica sanoi voivansa unohtaa kaiken, jos Claudiakin pitäisi lupauksensa siitä, ettei koskaan enää hankaloittaisi muiden elämää.

Ja siihen Claudia pystyi. Sekä äiti että isä olivat iloisempia ja mukavampia sekä jaksoivat viettää aikaa kanssamme enemmän kuin ennen. Kaikki tuntui olevan monta kertaa paremmin, kun uskalsin sanoa suoraan mielipiteeni; jopa Angelicalla olivat asiat nyt mainiosti, ja hän voisi tutustua uudelleen Claudiaan. "Vieläköhän minussa on samaa charmia kuin silloin nuorena..?" Jimmy mietti peilin edessä hampaitaan harjatessaan ja irvisti lähestyvälle vanhuudelle.

Illemmalla Angelica katseli saippuasarjoja televisiosta, kun kuljin hänen ohitseen maalaustelineelle minun ja Claudian huoneeseen. Arki oli todellakin paljon normaalimpaa...

...sillä enää Lica ei pälyillyt ympärilleen pelokas kiilto silmissään, vaan oli tyytyväisempi kuin koskaan. Claudia ei ollut ollenkaan mikään hirviö, ei todellakaan, vaan oli ajautunut pahoille teille vähäksi aikaa. Olin ylpeä itsestäni, kun sain tilanteen paremmaksi, koska olisin kai itsekin saanut hermoromahduksen, jos toiset vihaisivat toisiaan...

...mutta hevillä ei Angelica antanut Claudialle anteeksi. Olihan se paras ratkaisu kaikkeen, että lupasi unohtaa vanhat kiistat, mutta kävisikö se tuosta vain, kun ensimmäinen vuosi koulussa oli pelkkää piinaa? Pahoin pelkäsin, että Angelica suunnitteli kostoa. Edes jonkinlaista, edes jollain tavalla, vaikka vasta vuosien päähän. Mutta se oikein huokui hänen olemuksestaan, ainakin minun silmiini.

***

Jotkut sanovat teiniyden olevan elämän parasta aikaa, mutta siitäkin voi olla montaa mieltä. Kun me täytimme kolmetoista, olimme saaneet huimasti lisää pituutta ja koulut olivat käyneet vaikeammiksi jälleen kerran, tukeuduimme Claudian kanssa enemmän toisiimme. Siskosta oli paljastunut todellinen sydänystävä ajan myötä.

Tykkäsimme viettää isän kanssa joskus kahdenkeskeistä aikaa, kun hyviksi ystäviksi tulleet Hanna ja Jasmine olivat kaupungilla shoppailemassa ja Angelica sekä Claudia koulussa minun valittaessa aamulla kärsiväni pahoinvoinnista, jotta saisin tylsiltä matikantunneilta vähän vapaata. Jimmy katseli usein digiboxin nauhalta sinne viikkoja sitten tallentuneita ohjelmia ja minä luin vieressä taideartikkeleita uusimmista muotisaviruukuista.

Lämpimät kevätillat vietettiin parketilla seisovassa porealtaassa, jossa oli moderni mahdollisuus saada kupliva ja rentouttava vesi viileäksi. Claudia vetäisi nopeasti läksyjensä jälkeen (joihin oli alkanut yläasteen aikana panostaa enemmän!) kokouimapuvun ja bikinien välimuodolta näyttävän asun ja pomppasi kahdella jalalla altaaseen. "Täältä tullaan, seniorit!" hän hihkaisi saaden isältä huvittuneen mulkaisun, "tehkääpä tilaa!" Tyttö oli lähentynyt huomattavasti aikuisten kanssa, kun oli parantanut tapojaan lapsuudesta. Siinäpä nähdään, simit osaavat muuttua jos sitä oikein haluavat! 

Läksyt tosin saataisiin pian unohtaa, kun alkaisi kesäloma. Kaiken maailman äidinkielet sun muut luonnontieteet olivat kyllä olleet rasittavia pidemmän päälle, kun jokaiselle tunnille meinasi oikeasti nukahtaa.

"Tosi ihanaa, että ollaan nykyään bestiksiä!" äiti hehkutti jälleen jollekin naapuruston primadonnalle, joita hänellä riitti ystävinään. Kai sitä korviketta oli muista simeistä saatava, kun mitään vakituista työtäkään ei äiti-parka ollut löytänyt. Ainoita mukavia hupeja olivat shoppailu ja tanssi, joihin tämä ei tuntunut kyllästyvän ollenkaan.

Löhöiltyäni minuuttitolkulla porealtaassa se alkoi tuntua tylsältä, joten päätin etsiä jotain hyödyllisempää tekemistä. Tajusin Angelican olevan telinevoimisteluharkoissaan ja ajattelin auttaa häntä läksyissä. Mahtaisi ilahtua, kun huomaisi inhokkiaineensa kotitehtävät olevan tehtyinä, aineen, joka sattumoisin oli taas minun lempparini.

Claudialla sen sijaan oli seurustelumurheita. Hän epäili aina ja mietti joka ilta päänsä puhki, saisiko ikinä poikaystävää, kun oli leikkinyt kauheaa terroristia nuorempana. "Piristyhän hei, tyttö!" Jimmy huikkasi mennessään makuuhuoneeseensa ja ohi kulkiessaan taputti Claudiaa olalle. "Nimenomaan! Voisit jo vaihtaa perusilmeesi iloisempaan!" Jasmine myötäili katseltuaan Claudian irvettä.

"Mikä siinä on, kun tämä ällöttävä heleänvihreä huivi ei asetu hyvin!" taistelin itse ulkonäköni kanssa, ja olin vähällä heittää äidin syntymäpäivälahjaksi antaman italialaishuivin vessanpönttöön, mutta huomioni keskittyi kohta kasvoihini. "Tai no eihän se mitään haittaa.." jatkoin ääneen ajatuksiani ja hymyilin heijastukselleni, "viis hiuskoristeista, kun on näin söpöt ja soikeat kasvot!" Minulla oli hyvä itsetunto, ja sehän olisi vain hyvä asia?

"Täydellisten kasvojen kanssa sopisi aivan unelmanomainen vartalo" suunnittelin itseäni, miltä näyttäisin viimeistään yliopistossa ja karkasin mummin huoneeseen hyppimään narua, "jokohan se Claudiakin innostuisi tästä? Kaiket päivät vaan röhnöttää sohvalla ja tyyppiä kiinnostaa vaan ärsttävät draamasarjat telkkarista..."
 
"Tiesitkö sitä, Angelica, että mikään ei voita kokkausta?" Jimmy jutteli kerran aamiaisella kuopukselleen, jonka omat teinisynttärit lähestyivät huimaa vauhtia. Lica vilkaisi isäänsä toinen kulma koholla ja hörppäsi Dumle-kaakaotaan. "Mitä sitten?" hän mutisi haluten nauttia vielä vähän aikaa lapsuudestaan, "eikö ne ruoanlaitot sun muut turhakkeet voisi opetella vasta yläkoululaisena?" "No juu juu, mainitsin vain, miten ihanaa on leipoa suklaakakkua, etenkin, kun..." Jimmy aloitti taas, mutta lopetti lauseensa saadessaan Angelicalta tympiintyneen katseen.

Vai niin. Tälläistäkö on se mahtava peruselämä tavallisine arkipäivineen, joista vuosia sitten osasin vain haaveilla? Kaikki olivat imelän läheisiä toisilleen. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, välillä kaipailin kapinoivaa Claudiaa, enkä tarkoita sitä, että pidin siitä, miten Lica kärsi noina aikoina. Olihan se kivaa, että kaikki oli hyvin, mutta nykyään vastapainoksi perheeni oli aivan liian täydellinen. Muutenkin viimeisimmät ajat olivat pelkkää sumua, heti kun kasvoimme teineiksi. Päätäni särki ja käperryin omaan sänkyyni tavallista aimemmin tänä iltana. "Häiritsenkö sinua?" Claudia vinoili maalaustelineen ääressä ja räiskytti maalia kovaan ääneen paperille, "sano toki jos haluat minun siirtyvän muualle!" "Ha ha ha. ." ilmeilin siskolle ja räpsäytin pöytälamppuni kiinni, "tee kuten tahdot."

Minun vaipuessani puolihorrokseen Claudia kyllästyikin itse taiteiluun ja päätti mennä kokeilemaan taitojaan keittiössä. Vihersalaatti kananmunineen taisi kuitenkin mennä piloille, koska kuulin jopa seinän läpi, miten epämääräiset vellit viskaistiin roskakoriin. "Toivotonta!" Claudia inahti ja potkaisi roskista kaupan päälle, "minä en osaa mitään. Ei kai auta kuin mennä taas porealtaaseen.."

***

"Mitä sinä luulet selittäväsi!?" raivosin puhelimeen eräänä päivänä vanhalle kaverilleni, jolle olin jostain syystä vihainen, "kuule, minua ei hetkauttaisi, vaikka häipyisit raketilla kuuhun!" Alkoi pikkuhiljaa ärsyttää tuollaiset nössöt ihramahat, jotka luulivat voivansa tulla kylään, vaikka olin pistänyt välimme poikki aikoja sitten.

Hanna oli aivan lumoissaan naapurustossa kierteleviin kulkukoiriin, ja aina kun joku karvaturreista kirmasi pihamaalle, oli äidin pakko päästä leikittämään tätä. "Annas tänne jo se keppi" hän nauroi jonkun kippurahännän käytökselle, "en minä muuten voi sitä heittää sinulle!" Jo yliopistoaikoina ilmenneet luonnonystävän piirteet heräilivät taas henkiin, kun hän sai temmeltää kulkukoirien kanssa lämpimässä kesäillassa. Äiti oli jokseenkin ikinuori.

Aivan parin päivän päästä oli vihdoin ja viimein odotetut Angelican syntymäpäivät. Hänestä kehkeytyi ainakin omasta mielestäni ihan nätti ja hänellä oli täydelliset aaltoilevat sopivanpituiset hiukset. Ainoa ongelma oli se, että tyttö alkoi jälleen painua alakuloisuuteen, vaikka Claudia olikin ihan eri sim kuin ennen. Angelica ei ollut edelleenkään antanut kunnolla anteeksi lapsuutensa pilaamista, ja olin yhä vain varmempi suunnitteilla olevasta kostosta. Hui, kun se tapahtuisi, siis jos tapahtuisi, en haluaisi olla missään tekemisissä siskojeni kanssa.

Yääh, olen rehellisesti sanottuna vähän pettynyt.. :--( Tiedän kyllä, että oli liiankin samanlaista kuin viime sukupolven teiniaikoina, sillä jotain täytettä oli ihan pakko saada mukaan. Ja alkuosaan oli kivoja ideoita ja sopivia vuorosanoja, mutta lopussa vähän lässähti ja tuli peruslegacymeininkiä. Tulevat juonet liittyvät juurikin siihen "kostoon", mutta muistakaa silti, mitä Cloe mietiskeli; "vaikka vasta vuosien päähän". :--) Eli saattaa mennä aikaa, mutta toivottavasti tämäntyyliset osat kelpasivat myös. =)